Mirrepirreenhän kaikki ihastuu - saapuipa yksi päivä varsapyyntökin tästä pikkuisesta! Periaatteesta ei vielä kyllä päästetä tammaa orien kanssa laitumelle rellestämään, vaan hoidetaan muutama sijoitus kotiin ja sitten vasta bailaamaan. Harmi, ettei vielä ole oikein menestystä tullut vaikka kisoja ollaan käyty läpi ihan reippaasti.
Luonnekuvaus:
Ralla on varsin itsepäinen pikku poni. Krhm, siis pikku poni, anteeksi, tarkoitin iso hevonen. Ainakin Ralla itse kuvittelee olevansa sellainen.
Laitumella ja tarhassa Ralla on kova hieman kiusaamaan muita, koska se kuvittelee olevansa kovinkin suuri hevonen. Se saa välillä kokea, että hupsista, eihän tämä tainnutkaan mennä näin, mutta vastoonkäymisistä ei tämä tamma lannistu, vaan se sisukkaasti päättää aina jatkaa toisten ponien härnäämistä. Se tulee välillä kiltisti portille päästäkseen talliin, mutta joinain päivinä se odottaa samalla tavalla aika portin lähettyvillä - ja kun tie on vapaa, poni rynnistää ulos tarhasta vapauteen! Se saattaa lähteä pois näkyvistäkin matesään seikkailemaan, mutta kyllä se parin tunnin päästä palaa. Ei kuitenkaan kannata jäädä seisomaan ja tuijottamaan, vaan kauraa ämpäriin, poni alle ja menoksi mettään hevosjahtiin.
Karsinassa Ralla on hieman ilkikurinen ja sitä täytyy hieman komentaa jotta sen saa harjattua ilman ongelmia. Pyöriminen on yksi inhottavimmista piirteistä, mikä Rallasta löytyy, sillä sitä on todella vaikeaa harjata, kun poni on koko ajan kääntyilemässä toiseen suuntaan. Sen voi hyvin sitoa kiinni karsinan kaltereihin tai sitten ottaa käytävälle. Tai, mieluummin ei käytävälle, sillä kun se on kiinni ja se näkee toisen ponin, tamma voi alkaa kiukutella. Muutenkin se on käytävällä vähän äksy ja sen ohi on hankala päästä saamatta hampaanjälkiä takamukseensa.
Kavionsa Ralla nostaa hieman nyrpeästi, mutta kun se kerran on opetettu tekemään tämä, niin sen tamma myös tekeekin, on Ralla päättänyt. Satulavyö on tällä tammalla varsin pitkä, mutta silti Ralla jaksaa aina vain pullistella. Suitsien kanssa tamma nostaa usein päätään, mikä nyt lähinnä helpottaa suitsien laittamisa, shetlanninponista kun on kyse.
Ratsastettaessa Ralla on reipas, liiankin reipas. Lisäksi sillä on erityisen epätasaiset askeleet. Kovin suosittu ratsu Ralla ei ole, sillä kun se lähtee kiitoravia eteenpäin, on yritettävä pysytellä selässä sen askelissa ja lisäksi koetettava hidastaa. Jos Ralla saa vapaat ohjat, se leikkii varmasti laukkaria ja kaahottaa ympäri kenttää. Se ei ole erityisen herkkä suusta ainakaan tavallisten kuolainten kanssa, ja siksi niillä ratsastaminen onkin hankalaa.
Helpointa olisi aina juoksuttaa Rallaa hetken, siitä se rauhoittuu, mutta tätä ei kuitenkaan aina tehdä, joten paras keino saada poni kuuntelemaan on käyttää ainakin toisinaan olympiakuolaimia. Niiden kanssa Ralla rauhoittuu ja malttaa kuunnella ohjasotteitakin, ja kun se sen tekee, niin se tekee kunnolla. Ralla on todella mukava ja herkkä ratsastaa, kun siihen saa tuntumaa. Poni taipuu ja asettuu mahtavasti, nostaa laukat kauniisti ja kulkee aina olympioilla koko ajan muodossa. Kun Rallalla ratsastetaan, on maneesin katsomo täynnä! ;>
Esteillä Rallalla todella kannattaa olla olympiat, sillä muuten mistään ei tule mitään. Tammalla on tapana pyörtää takajalkojensa varassa äkkiä ympäri ja lähteä toiseen suuntaan, jos ei ole valmiina. Ennen estettä Rallan selässä on oltava tiukkana, jotta se todella hyppää esteen ylitse eikä pyörrä ympäri. Kun Ralla hyppää, se hyppää jättimäisen hypyn jonka jälkeen on oltava tamma käsissä, ettei se pukita ja ala rodeota. Kun ponin saa hyppäämään ja keskittymään, sen kanssa voi päästä pitkälle.
Kisoissa Ralla on hieman hankala - se hermostuu ja uhkailee muita hevosia, lähinnä tosin vain isompia. Shettiksistä Ralla enemmänkin pitää, ainakin tammoista ja ruunista, orit se jättää omaan arvoonsa.
Ralla kannattaa viedä radalle mahdollisimman "kaukaa". Sitä ei kannata lämmitellä ihan muiden ponien kyljessä, sillä niin se stressaantuu ja jännittyy. Kun Ralla pääsee yksin radalle, sen valtaa esiintymishalu, ja tamma menee kauniisti muodossa. Ralla viihtyy siis paremmin katsojien ympäröimänä kisaradalla kuin kotikentällä yksin...
Arvosteluja
Jälkeläiset
Kisakalenteri: merkitään vain sijoitukset, 8 KRJ-sijoitusta, 14 ERJ
KRJ - 25.01.08 - Viehättävä - helppo C - 6/295 KRJ - 25.01.08 - Viehättävä - helppo B - 7/288 KRJ - 24.03.08 - Suosirrin - helppo B - 9/125 KRJ - 31.07.08 - Hiljaisuus - helppo B - 1/50 KRJ - 29.05.08 - Minas Morgul - helppo C - 6/68 KRJ - 08.06.08 - Tendenz - helppo C - 1/36 KRJ - 16.06.08 - Revonlahti - helppo C - 4/30 KRJ - 06.08.08 - Moondance - helppo C - 1/51